perjantai 16. helmikuuta 2018

Virkkaajatyttö

Yläkuvassa Helene Schjerbeckin taulu Virkkaajatyttö. Kuvasin sen sanomalehdestä. 

Olen aina pitänyt Schjerbeckin tauluista. Tämä taulu on jäänyt mieleeni erityisesti. Olen itsekin virkkaajatyttö. Tosin en yhtään taulun tytön näköinen enkä ikäinen.

Moni puutarhabloggaaja tekee käsitöitä kuka mitäkin. Moni kutoo, minä en. Virkatessani istun usein ikkunan edessä tai kesällä mökin terassilla. Siinä on hyvä virkkauksen lomassa tarkkailla lintuja ym. Talvella istun usein kotona takan ääressä virkkaamassa tulen loimuja katsellen. En halua virkata mitään sellaista, jossa ohjetta pitäisi katsoa koko ajan. Häiritsisi liikaa lintujen ym tarkkailua!

Mökille olen tehnyt päiväpeittoja....

torkkupeittoja...


tiskirättejä bambulangasta...

päällystänyt vaatepuita


tabletteja naruista...

paperinaruista liinoja.


Tässä istun virkkaamassa mökin terassilla ympäristöä tarkkaillen.

Virkauksiani käytän pääasiassa vain mökillä. Sopivat mökin henkeen, kotiin ei ollenkaan. Välillä vaikeuksia keksiä, mitä virkkaisi. Olen vienyt tuliaisiksi esim. tekemiäni pannulappuja. Niitähän kaikki tarvitsevat.

Tätä torkkupeittoa teen kotona parhaillaan. Se on vielä kovasti kesken.

 

Tossuja olen virkannut jo monen värisiä. Ostin juuri lankoja, joista voin virkata kaulahuiveja.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Matkalla mökille


On kai ikävä mökille, kun edellisissä postauksissa mökki ollut mukana. Ensimmäisessa kerroin niin kovin erilaisista kodista ja mökistä. Toisessa postauksessa paljastin mökin pöydän tarinan.
 
Tässä postauksessa matkataan kotoa mökille. Yläkuva: kotona työhuoneen ikkunasta katsottuna näyttää tällaiselta.  Nyt matkaan kohti mökkiä!

 
Matkalla. Tiellä on kovin rauhallista, kuten usein tätä väliä ajellessa. Kesäaikaan tätä väliä kulkiessa  nautin matkan teosta juuri tien vähäisen liikenteen vuoksi. Aamuihmisenä lähden usein varhain liikkeelle ja melko yksin saa nautiskella matkan teosta.

Lähestytään mökkimaisemia liikenne vähenee entisestään.

Tämä peltomaisema on kuin olisi järvellä, missä on saari.

Kapea, jyrkkä mökkitie laskeutuu alas rantaan. Tätä ei uskalla talvella autolla mennä.

Perillä rannassa. Matkaa on vain 40 kilometriä. Puolessa tunnissa sen ajelee. Usein tulee tätä väliä kesäaikaan kuljettua.

Hyvää viikonvaihdetta kaikille!

lauantai 3. helmikuuta 2018

Pöydän tarina

Edellisessä postauksessa, https://kivisenvilma.blogspot.fi/2018/01/kaksi-erilaista-kotia-ja-pihaa.html kerroin mökin ruokapöydästä. Tässä vielä sen tarina. Yläkuvassa vilja-aitan (joka on nyt siis mökkimme) alkuperäinen ovi, joka on ollut ulkona 40 vuotta. Tästä siis lähdettiin pöytää tekemään.

Ovessa oleva avaimen reikä näkyy nykyisin lasilevyn alta.

Pöytä nostettiin käsittelyä varten mökin terassille. Siitä pestiin 120 vuoden likakerros. Ovea pienennettiin hieman, jolloin saatiin reunoissa olevat lahot osat pois.

Tässä oven alkuperäinen lukko. Avain on hävinnyt.

Pudistettuun pöytään lisättiin  jalat ja päälle aseteltiin lasilevy. Ilman lasia pöytää ei voisi käyttää, koska pinta on epätasainen. Esim. viinilasi ei siinä pystyssä pysyisi ja punaviinin kaatuminen pöydälle pilaisi sen takuuvarmasti.

Pöydän yläpuolella riippui vihaamani lamppu. Ajattelin jo antaa sille lähtöpassit, mutta mietinkin sen tuunaamista sopivammaksi. Erityisesti keltainen, 'pissanvärinen', lasi häiritsi. Ja siitä tuleva valo oli todella tunkkainen.

Minulla oli vanha Ikean tuikkulyhty, joka omaksi hämmästyksekseni sopi täydellisesti vanhan, keltaisen lasin paikalle. Koska siitä näkyi läpi, laitoin vaalean kuultopaperin lasin päälle. Pohjaan laitoin vielä roikkumaan lasisydämen. Nyt lamppu oli parempi ja sai luvan jäädä! Mökin historiasta johtuen sinne ei mikään moderni sovi, mutta se 'pissanvärinen' lasi oli minulle liikaa! Mutta tuunattuna kelpasi kyllä.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Kaksi erilaista kotia ja pihaa

KOTONA

Kotiani en esittele kuin näiden muutamien kuvien verran. Pidän sisustuksessa kaikesta yksinkertaisesta ja selkeästä. Melko samanlaista on kotipihallakin. Kuvissa näkyviin  esineklassikoihin ei koskaan kyllästy.

 

Olohuoneessa on iso, valkoisilla laatoilla päällystetty takka.Talven pakkaspäivinä laitan siihen joka ilta tulet. Istun aina takkatulen ääressä lukien tai virkaten. Tai sitten ihan vain tulta katsellen.

 


Italiassa käydessämme ostin yhdeltä viinitilalta nämä likööripullot niiden tyylikkyyden takia. Ja oli se liköörikin hyvää! Yläkuvan pullossa on ruusulikööriä.



Tämän maljakon halusin, vaikkei kukat siihen mielestäni sovikaan. Se on suomalaisen käsityöläisen tekemä. Muistaakseni tekijä on nimeltään Maarit Mesiäinen. Yksi suosikkiesineistäni.

MÖKILLÄ

 Mökillä taas on melko tummaa ja hämärää. Mökki on 120 -vuotta vanha, vilja-aitta alunperin. Tämä yläkuvassa näkyvä pöytä tehty vilja-aitan harmaantuneesta ovesta, johon on laitettu lasi päälle.

 Tämän vanhan ikkunan ostin vuosia sitten. Siihen laitettiin peilit.

Vanhan vilja-aitan rakenteet näkyvät mökissä vielä. Mökki on 6 metriä korkea.


Vaalean sisustuksen ystävänä mökin hämäryys vähän häiritsee. Siksi on kerännyt sinne vaaleita tekstiileja ym. Mökin historiasta johtuen noita hirsiä ei voi kuultomaalata valkoiseksi, vaikka mieli tekisi.

Niin kuin koti ja mökki ovat erilaisia, niiden pihat ovat myös toistensa vastakohtia. Kotona kivipiha, mökillä kukkapenkkejä ym. Näiden erilaisuuden koen rikastuttavan elämää. Joka kerta, kun menen mökiltä kotiin tai kotoa mökille  on kuin tulisi ihan toiseen maailmaan!

Tervetuloa uudet lukijat!

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pihalla ja vähän sisälläkin

 
Lintulauta pihalla. Tämä rumaan telineeseen ripustettu rasvamakkara on lintujen suosiossa. Aina, kun ikkunasta pihalle katson, joku sitä on nokkimassa. Lintulaudassa on harakoita varten tyhmän näköiset, mutta toimivat rautalankaesteet.


Laudalla käy pääasiassa näitä tali- ja sinitiaisia. Näkyy siellä välillä viherpeippoja, tikkoja, varpusia (niitä näkyy vuosi vuodelta vähemmän). Orava käy hakemassa myös oman osansa. Maahan pudonneita siemeniä nokkivat varikset, harakat, fasaanit ja joskus mustarastas. Yksi lintu, jota tänne kaipaan on punatulkku. Havaittu ehkä kerran, pari talvessa. Mökillä punatulkku-pariskunnalla on pesä jossain lähistöllä. Niille ovat kelvanneet koirankarvat, joita tarkoituksella vien pesänrakennusaineeksi.






Tämän fasaanikukon näen melkein päivittäin talvisin. Kesällä sillä on rouva (ja poikaset mukana). Se käy syömässä pikkulintujen pudottamia siemeniä lintulaudan alta.

 Elämäni ensimmäinen jouluruusu. Sain sen naapurilta joululahjaksi.



Koira sai samaisilta naapureilta jouluksi tämän bumerangin, jolla onkin ahkerasti leikitty. Ehjä on vielä.